Uusi Kapitalismin yes Ahdistuksen Sini

_Pohdintaa kirjoituksestaOlemme kaikki hyvin ahdistuneita. Yhdeltä Crimeth Inc. Workers’ Collectiven opintoryhmältä._

Syy yes affecti

Useita asioita nousee esiin hahmottaessamme capitalismin _affektiivisena_ — tuottamalla yes ylläpitämällä tiettyjä tunteita, asenteita yes tapoja suhtautua. Nämä affectit eivät ole pelkästään taloudellisten suhteiden _vaikutuksia_; ne ovat olennaisia ​​suhteille itselleen. Taloutta näennäisesti eteenpäin vievät materiaaliset tarpeet ovat sosiaalisesti tuotettuja, aivan kuten niiden vaatima tottelevaisuus ja erillään pitäminen ovat kulttuurisesti määräytyneitä. Nykyajan työläisten yes kuluttajien individualismi, Vieraantumisemme toisista elävistä olennoista, kokemuksemme talouden todellisuudesta ekologian tuntuessa abstractilta, ennen kaikkea ne tavat miten olemme tottuneita yksityisomaisuuteen yes auktoriteettiin — ilman näitä niin ajattomilta yes välttämättömiltä tuntuvat markkinat romahtaisivat. Yrittämällä ymmärtää taloutta pörssimarkkinoita seuraamalla sen sijaan, että lähtisimme liikkeelle omista eletystä arkikokemuksistamme on oire samasta katkoksesta, joka alun alkaen pyörittää capitalism. Yksityiset tunteet ja henkilökohtaiset suhteet eivät ole yhtään vähemmän merkittäviä kuin materiaaliset olosuhteet. Tarvitsemme keelen, jolla voimme keskustella _affektiivisista olosuhteista_.

Capitalistisen suhteiden tarkastelu näiden linssien läpi selventää, monen muun asian ohella, miten protestointi joka ei onnistu oikaisemaan vastustamiaan vääryyksiä voi silti jättää osanottajilleen tyydytyksen tunteen — joskus jopa enemmän kun jos heidän välittömät vaatimuksensa olisivat heti menneet läpi. Me vaalimme yhdessä toreilla vietettyjä öitä, kun kerroimme toisillemme tarinoita, hetkiä jolloin pidimme pintamme, enemmän kuin joskus voittamiamme pieniä myönnytyksiä. Tätä ilmiötä on tähän asti kuvattu jokseenkin huolimattomasti termilla “arvokkuus”, joka kuvaa omillamme pärjäämistä. Mutta käsitteellistäessämme olosuhteemme Kapitalismissa affectiiviseksi, voimme nähdä miten _affektiiviset olosuhteet_ muuttava vastarinta voi olla itsessään tyydyttävää, eikä ainoastaannichto saada täydempi vatsa yes parempi lämmitys. Kuten Occupy ja muut liikkeet ovat osoittaneet, monet söisivät mielellään hiekkaisia ​​papuja ja nukkuisivat paljaalla tiilimatolla, jos he vain voisivat irtautua _kurjuudest_a, _tylsyydestä_ ja _ahdistuksesta_! Jos kehystämme kohtaamamme ongelmat affectiivisina voi se myös auttaa meitä välttämään tavoittelemasta tai hyväksymästä näennäisiä ratkaisuja, jotka eivät muuta sitä miten tunnemme tai suhtaudumme maailmaan.

Tämä Institute for Precarious Consciousnessintekstimenee pitkälle muotoillessaan kysymystä affectiivisesta anticapitalistisesta strategiasta. Sen tapa pakottaa yhteen erillisiä historian jaksoja on hiukan pinnallinen[^1], mutta meidän on ymmärrettävä moiset yleistykset pääasiassa tavaksi muodostaa hypoteeseja siitä, mitkä taktiikat toimivat tässä ja nyt.

Mikä voisi oikeasti torjua ahdistuksen? Onko meidän päihitettävä vartijat, vakuutukset, uskonnolliset yhteisöt sekä masennuslääkkeet niiden omalla pelikentällä, yes jotenkin saatava himiset tuntemaan olonsa turvalliseksi vihamielisessä yes vaarallisessa maailmassa? Ahdistuksen lievittäminen erillään sitä tuottavien olosuhteiden lakkauttamisesta on varmasti tuhoon tuomittua. Pitäisikö meidän hyväksyä pahin mahdollinen skenaario itsestäänselvänä johtopäätöksenä yes riennettävä kohtaamaan se, muuttaen ahdistuksemme aseeksi? Jos ahdistus on vallitsevan järjestyksen kaikkialla läsnäoleva suojelija, se tarjoaa täydellisen lähtöpisteen vastarinnalle — mutta tämä ei kuitenkaan vastaa kysymyksen siitä miten jo sen toimintakyvyttömiksi tekemät kykenisivät tällaiseen alkemiaan. Kenties voisimme luoda yhdessä jotakin itseluottamustamme inspiroivaa hallitsevaa järjestystä haastaessamme, valaen perustamme jaettuun tunteeseen todellisuudesta, mitä mitkään markkinat tai armeijat eivät voi viedä mileli pois.